Pages

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kokeilussa TRX

 

Kaiken jaksamisen puutteen ja uupumuksen keskellä päätin kuitenkin edes kokeilla tätä tilaamaani hihnasettiä. Olin jo pitkään miettinyt, että mihin nää voi kiinnittää. Ja siis voi kiinnittää ihan mihin vaan, vaikka ovenkarmiin tai kattoon koukkuun. Itse kiinnitin parvekkeen kaiteeseen, jostain syystä päättelin että se kantaisi mun valtavan painoni:) Ja kantoihan se. Joissain paikoissa trx kiinnitetään seinään niin että treeni tehdään ikäänkuin seinää vasten. Jumppasaleilla se usein taas kiinnitetään kattoon ja itse tykkään tästä kattoversiosta- mielestäni monipuolisempi.

 

Eli johonkin lenkkiin vaan kiinni. Helppoa kuin mikä!

Ja sitten vaan hommiin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Mun painoisella naisella ihan tosi raskasta kaikki treeni mikä liittyi jalkoihin tai keskivartaloon. Hienojen säätäminen on jo yks monimutkainen asia, mut onneks olen käynyt joskus ohjatulla trx-tunnillakin niin se oli jo muistissa.
Ja kuten näkyy, kaikki mikä liittyy lapsiin, niin liittyy myös liikunnan riemuun.
Loput kuvat onkin puutarhastani, jota olen vuosia tehnyt ja vaalinut ja jota mun tulee todella paljon ikävä. Noi pionit vien kyllä mukanani ja körhöistä yritän ottaa pistokkaita, mutta muuten tämä jää tänne.
 
Ensimmäinen äitienpäiväruusuni lähtee myös mukaan
 
 

 

 

4 kommenttia:

  1. Mäkin olen harkinnut TRX-liinojen tilausta ja sain postauksestasi lisätsemppiä harkintaan. Mistä hankit? Maksoiko paljon? En ole itse kokeillut TRX:ää koskaan, mutta harkitsin PT:n palkkaamista (idealla, että tekisi mulle ohjelman ja tulisi tsekkaamaan edistymisen parin kk päästä, ja ehkä taas parin kuukauden päästä). En tunnu innostuvan salitreenistä, joten siksi en nyt salikorttia hankikaan. TRX olisi hyvä vaihtoehto koko kropan treeniin. Tällä hetkellä lajivalikoimassa on lenkkeily ja kiipeily.

    Ja myöhästyneet onnittelut vauvan syntymän johdosta!

    VastaaPoista
  2. Ensinnäkin, netistä ja youtubesta löytyy erinomaisia trx-ohjelmia. Sillä voi tehdä ihan mitä vaan, kahvakuulan kanssa lyömätön yhdistelmä:) ja tilasin siis ebaystä...kiinastahan nämä tottakai tulee. Hakusanalla trx ja hinnat varmaan alkaen 25-30 euroa. Pinkkinäkin saa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin lähteä tutustumaan ebayn valikoimaan :) PT-ajatus mulla oli lähinnä siksi, että olisi ulkopuolinen "piiskaaja". No toki tekisi ohjelman ja tsekkaisi liikkeet puhtaiksi, mutta myös motivoisi treenaamaan. Mutta hyvä tietää, että Youtuben avullakin pääsee alkuun.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Pitää ottaa harkintaan, koska olen silloin tällöin (esim. nyt) reissussa ja luovia ratkaisuja pitää kehitellä...

    Muuten uusi laihdutus-blogi 1.8 2015 osoitteessa http://toofatformyshirts.blogspot.com/. Englanniksi

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!